Yksinäisyyden vähentäminen ja ehkäisy STEA-avustuksilla rahoitetussa toiminnassa

Yksinäisyys on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma

”Yksinäisyys tappaa” on tuttu slogan yhteiskunnallista keskustelua ja uutisointia seuranneille. Ilmaisu on lanseerattu yhdysvaltalaisessa tutkimuskirjallisuudessa, ja sitä on sittemmin käytetty muun muassa suomalaisessa yksinäisyystyössä. Sloganin sisältämä väite kuulostaa hurjalta, mutta sen tueksi on saatu vuosien varrella paljon tutkittua tietoa.

Yksinäisyyttä tutkittaessa sillä on todettu olevan yhteyttä moniin terveysongelmiin. Yksinäisyys voi aiheuttaa masentuneisuutta, mutta myös somaattisten sairauksien – kuten sydän- ja verisuonisairauksien ja syöpäsairauksien – riskin on todettu kasvavan yksinäisyyden seurauksena.

Yksinäisyyden rinnalla tarkastellaan yleisesti sosiaalista eristyneisyyttä ja näiden yhteisvaikutusta terveyteen. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristyneisyys tarkoittavat eri asioita, mutta niiden seurausvaikutusten on nähty olevan pitkälti samoja. Yksinäisyydellä tarkoitetaan yleisesti yksilön subjektiivista kokemusta riittämättömästä sosiaalisten suhteiden määrästä ja laadusta, kun taas sosiaalisella eristyneisyydellä viitataan objektiivisesti mitattavaan sosiaalisten suhteiden vähäiseen määrään. Sosiaaliset suhteet liittyvät siis läheisesti sekä yksinäisyyteen että sosiaaliseen eristyneisyyteen.

Suomalaisten yksinäisyys tilastotiedon valossa

Suomalaisista 29,7 % kokee itsensä yksinäiseksi vähintäänkin joskus (Tilastokeskus). Osuuden voidaan katsoa jo sinänsä olevan huomattavan suuri, mutta huomionarvoista asiassa on ehkä se, että yksinäiseksi itsensä tuntevien osuus on kasvanut 8,5 prosenttiyksikköä vuodesta 2018 vuoteen 2022. Osuus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä.

Tilastokeskuksen lukujen perusteella prosentuaalisesti eniten yksinäisiä on vanhimmassa ikäryhmässä eli yli 85-vuotiaissa (45,7 %). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve Suomi -tutkimuksen tuloksissa ei eritellä yli 85-vuotiaiden ikäryhmää 75 vuotta täyttäneiden joukosta, ja tutkimuksen havaintojen perusteella yksinäisyyden ja erittäin heikon osallisuuden kokemukset ovatkin yleisimpiä 20–39-vuotiailla ja matalammin koulutetuilla.

Tilastot osoittavat kaikissa ikäryhmissä sosiaalisten suhteiden vähenemisen tarkasteltaessa ystävien ja sukulaisten tapaamista. Ystävien tapaaminen viikoittain on vähentynyt 64,5 %:sta 44,8 %:iin kaikissa ikäryhmissä ja sukulaisten tapaaminen 60 %:sta 43 %:iin vuodesta 2006 vuoteen 2022.

Vuoden 2022 luvuissa näkyy vielä vahvasti koronapandemian vaikutus yksinäisyyden kokemuksen yleistymiseen. Kouluterveyskyselyn tulokset vuodelta 2023 antavat kuitenkin toivoa, että yksinäisyyden kokemuksen yleistyminen olisi jo ohittanut pandemiavuosien lakipisteensä. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus laski aavistuksen sekä yläasteikäisten 8. ja 9. luokkien oppilaiden että toisen asteen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden keskuudessa vuosien 2021–2023 välillä. Ala-asteikäisiä edustaneiden 4. ja 5. luokkien oppilaiden vastauksien perusteella itsensä usein yksinäiseksi tuntevien osuus pysyi ennallaan.

Kouluterveyskyselyjen perusteella tyttöjen kokema yksinäisyys näyttäytyy poikien yksinäisyyttä yleisempänä jo ala-asteikäisten keskuudessa, ja ero on vielä suurempi yläasteikäisten ja toisen asteen opiskelijoiden kohdalla. Yksinäisyyden kokemuksen sukupuolittuneisuus lievittyy aikuisten kokemaa yksinäisyyttä tarkastellessa. 20–64-vuotiaiden kohdalla miesten kokemukset yksinäisyydestä alkoi olla jopa naisten yksinäisyyskokemuksia yleisempiä ennen koronapandemiaa, kunnes yksinäisyyden kokemus yleistyi naisten keskuudessa selvästi miehiä nopeammin vuoden 2020 tuloksissa.

Euroopan komission tutkimusyksikön (Joint Research Centre) kokoaman tiedon perusteella itsensä usein tai aina yksinäiseksi kokeneiden osuus on Suomessa matalammalla tasolla kuin esimerkiksi naapurimaissa Ruotsissa ja Virossa.

Yksinäisyyden vähentäminen hallitusohjelman toimeenpanossa

Hallitusohjelmassa toteutuksen osana oleva Terveydeksi – kansallinen terveys- ja hyvinvointiohjelma pyrkii vähentämään keskeisten kansansairauksien ja niiden riskitekijöiden aiheuttamaa hyvinvointivajetta ja tautitaakkaa, lisäämään työ- ja toimintakykyä sekä kaventamaan väestöryhmien välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. Pitkän aikavälin tavoitteena on myös vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta. Ohjelman toimikausi päättyy maaliskuussa 2027.

Terveydeksi-ohjelman toimenpiteitä on esitetty tieteellisen asiantuntijaryhmän työn pohjalta yhteensä 30 ja ne jakautuvat 5 teemaan:

1) Ravinnosta terveyttä ja hyvinvointia
2) Lasten ja nuorten elinympäristöstä terveyttä ja hyvinvointia
3) Yhteisöllisyyden lisääminen ja yksinäisyyden ehkäisy
4) Julkisten palvelujen ennaltaehkäisevien toimien edistäminen
5) Lainsäädäntö ja verotus

Yksinäisyyden vähentäminen esitetään poikkileikkaavana eri toimenpiteissä. Esimerkiksi elintapaohjauksen yhteisöllinen toteuttaminen lisää osallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä, tai lihavuuden stigman vähentäminen lisää itsetuntoa ja voi näin vähentää yksinäisyyttä.

Muu valtakunnallinen yksinäisyystyö

Kansanedustajat Eeva-Johanna Eloranta ja Paula Risikko perustivat lokakuussa 2022 eduskuntaan ryhmän yksinäisyyden ja ostrakismin eli sosiaalisen ulossulkemisen vähentämiseksi Suomessa. Ryhmän perustamisen taustalla oli ajatus tehdä yksinäisyyden vastaisesta työstä entistä johdonmukaisempaa, tutkimusperusteisempaa ja pitkäaikaisesti vaikuttavaa.

Yksinäisyyttä ehkäisevänä toimenpiteenä on perustettu Osallistujien Suomi -toimenpideohjelma, jonka tavoitteena on ehkäistä yksinäisyyttä 21 toimenpiteellä. Toimenpideohjelman taustalla on osallistujaverkosto, jossa on edustajia muun muassa sosiaali- ja terveysministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Opetushallituksesta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Kuntaliitosta, Olympiakomiteasta, Itlasta, Kirkkohallituksesta, Right to Belong -tutkimuskonsortiosta sekä järjestöistä, esimerkiksi Valtakunnallisesta järjestöjen yksinäisyysverkostosta.

Kolmannen sektorin puolella Järjestöjen yksinäisyysverkosto on toiminut vuodesta 2022 lähtien. Verkosto on esittänyt Suomeen kattavaa yksinäisyysstrategiaa. Valtakunnallinen verkosto toimii yksinäisyyden vähentämiseksi, nostaa esille vaikuttavaksi todettuja malleja ja vaikuttaa yksinäisyyteen liittyvään päätöksentekoon. Verkoston tavoitteena on nostaa yksinäisyyden vähentäminen konkreettisesti ratkaistavaksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi.

Järjestöjen yksinäisyysverkostossa ovat mukana mm. HelsinkiMissio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Mieli ry, Miina Sillanpään Säätiö, Nyyti, Suomen Punainen Risti, Suomen Setlementtiliitto, Suomen Vanhempainliitto ja Vanhustyön Keskusliitto.

Yksinäisyyden vähentäminen RAY-/STEA-avustuksissa

Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana on ensin Raha-automaattiyhdistyksessä ja vuodesta 2017 lähtien Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksessa joko itse tarkasteltu yksinäisyysteemaa järjestöiltä kerättyjen aineistojen avulla tai kohdennettu avustusrahoitusta ohjelmamuotoisena yksinäisyyttä vähentävään toimintaan.

RAY tukee -barometri toteutettiin vuonna 2016. Siihen osallistui 54 satunnaisotannalla valittua järjestöä eri puolilta Suomea, ja lopullisena vastaajajoukkona oli 1 551 niiden toimintaan osallistunutta henkilöä. Kyselyssä yksi kysymys koski yksinäisyyden kokemusta. Vastaajista 250 (16 %) oli tuntenut itsensä yksinäiseksi viimeisen kahden kuukauden aikana joko melko usein tai koko ajan.

Osana viimeisiä RAY:n avustuslinjauksia vuosille 2016–2019 avustuksia esitettiin kohdennettavaksi kolmeen teemarahoitukseen, joista vuosina 2017–2019 toteutettiin Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus. Teemarahoitusta sai yhteensä 15 hanketta, joista yli puolet sai hankekauden jälkeen joko kohdennetun toiminta-avustuksen tai uuden kehittämishankerahoituksen. Yksinäisyyteen painottuva järjestötyö sai näin teemarahoituksen myötä huomattavan lisäpanostuksen.

STEA-avustuksilla toteutettiin vuosina 2018–2021 Arvokas – eriarvoisuuden vähentämisen avustusohjelma. Ohjelmassa mukana olevien hankkeiden yhteisenä kantavana teemana oli osallisuuden vahvistaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Ohjelmassa yhtenä juurisyynä eriarvoisuuteen nähtiin yksinäisyys ja juurettomuus. Ohjelman tuloksena voitiin havaita varsinkin eniten yksinäisyyttä aiemmin kokeneiden henkilöiden yksinäisyyden kokemuksen lieventyneen toimintaan osallistumisen myötä.

Yksinäisyyden vähentäminen STEA-avustuskohteiden tuloksellisuusraporteissa

STEA-avustusta saavat järjestöt toimittivat vuonna 2024 tuloksellisuusraportit koskien 1449 avustuskohteen toimintaa vuodelta 2023. Tähän katsaukseen liittyvään tarkasteluun valittiin ne tuloksellisuusraportit, joiden tavoitteissa mainittiin yksinäisyys eli toiminnan tavoitteisiin lukeutui yksinäisyyden vähentäminen tai sen ehkäisy. Tarkastelun ulkopuolelle jäi näin muita yksinäisyystematiikkaan liittyviä toimintoja.

Rajattu aineisto sisälsi tuloksellisuusraportit 309 avustuskohteesta. Avustuskohteille oli myönnetty STEA-avustuksia vuonna 2023 yhteensä 58 869 707 euroa. Otoksen koko olisi ollut yli kaksinkertainen, jos mukana olisivat olleet kaikki avustuskohteet, joiden tuloksissa raportoitiin yksinäisyyteen liittyvistä tekijöistä. Analyysissä haluttiin kuitenkin keskittyä toimintoihin, joissa yksinäisyyden vähentämisestä saataisiin rakennettua kokonaisia tavoiteketjuja (tarve–tavoite–kohderyhmä–toiminta–tulos–mittari).

STEA analysoi avustusta hakeneiden järjestöjen kokonaisuutta eri tavoin, kuten jakamalla järjestöt eri järjestöluokkiin. Järjestöluokkia on yhteensä 39. Tuloksellisuusraportit sisälsivät avustuskohteita 35 eri järjestöluokasta. Yksittäisistä järjestöluokista eniten raportteja, 50 kappaletta, nousi esiin mielenterveysjärjestöjen avustuskohteista. Seuraavaksi eniten oli avustuskohteita monialajärjestöjen, omais- ja läheishoitajien järjestöjen, päihde- ja riippuvuusjärjestöjen sekä neurologisten sairauksien järjestöjen luokista. Nämä viisi järjestöluokkaa sisälsivät hieman yli puolet aineiston tuloksellisuusraporteista. Järjestöluokkien sisällä yksinäisyyden vähentämiseen tai ehkäisyyn liittyvät tavoitteet olivat yleisimpiä ikääntyneiden asumis- ja palvelujärjestöjen, omais- ja lähihoitajien järjestöjen sekä lomajärjestöjen avustuskohteissa.

Otosta tarkasteltiin myös toiminnan alueellisen jakautumisen näkökulmasta. Arvio myönnettyjen avustusten jakautumisesta alueellisesti laskettiin sen perusteella, kuinka paljon avustuksia on myönnetty ja millä alueilla toimintaa on raporttien perusteella tehty. Vuoden 2023 keskiväkilukuun verrattuna voi arvioida, että tavoitteissa näkyvään yksinäisyyden ehkäisyyn tai vähentämiseen myönnetyt avustusmäärät eivät vastaa suoraan tilastotietoihin väestön kokemasta yksinäisyydestä eri alueilla.

Kuten edellä olevasta kuviosta näkee, 20 vuotta täyttäneiden yksinäisyyttä tuntevien osuus oli korkein Lapissa, sitten Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Mainituille alueille myönnettiin STEA-avustuksia keskimääräistä enemmän suhteessa väkilukuun. Kuitenkin esimerkiksi Kanta-Hämeen ja Pohjanmaan alueille myönnetyt avustukset näyttäytyivät otoksessa vähäisinä suhteessa alueiden väkilukuun. On hyvä huomioida, että avustukset myönnetään hakemusten perusteella, eivätkä hakemukset jakaudu tasaisesti eri alueille. Tämä vaikuttaa osaltaan myös alueelliseen toimintaan myönnettyjen avustusten määrään asukasta kohden.

Yksinäisyyden vähentämisen tarve ja monipuoliset tavoitteet

STEA-avustuksia voidaan myöntää terveyttä ja hyvinvointia edistäville toiminnoille, joille on perusteltu tarve. Tarpeeseen voivat vaikuttaa muun muassa kohderyhmän tarvitseman tuen määrä ja laatu, julkisen sektorin lakisääteinen toiminta tai muiden yksityisten tai yleishyödyllisten toimijoiden toiminta. Tässä katsauksessa tarkasteltavien avustuskohteiden tarvekuvauksissa huomioitiin yleisesti alueellinen tilanne saatavilla olevien palvelujen osalta.

Kohderyhmien tuen tarve nousi esille erityisesti hyvinvoinnin haasteiden näkökulmasta, tosin juuri yksinäisyyden kokemusta ei tuotu laajasti esille toimintojen tarvekuvauksissa. Aineiston rajaus huomioiden on ymmärrettävää, että syrjään jäämisen ja psyykkisen hyvinvoinnin teemat muuten nousivat vahvasti esille, mutta myös diagnosoidut fyysiset sairaudet nousivat esiin arjessa tarvittavaa apua puoltaviksi tarveperusteiksi.

Vaikka yksinäisyyden kokemuksella on yhteys myös fyysiseen terveyteen, tavoitteiden perusteella toiminnoilla pyritään vaikuttamaan yleisemmin hyvinvointiin tai kohdennetummin psyykkiseen terveyteen. Tuloksellisuusraporteissa yleisimmin esiintynyt tavoite liittyi eri tavoin toteutettavaan kohderyhmän tai -ryhmien osallisuuden edistämiseen. Osassa avustuskohteita osallisuuden edistämisen alatavoitteena oli yksinäisyyden vähentäminen, kun taas osassa avustuskohteita yksinäisyyteen liittyvä tavoite oli esitetty erikseen.

Tarkasteltujen tuloksellisuusraporttien perusteella järjestöjen toiminnalleen asettamat tavoitteet vaihtelivat suuresti. Hyvin samankaltaisille toiminnoille on asetettu varsin erilaisia tavoitteita. STEAn avustushakemukseen järjestön on mahdollista kirjata yhteensä 7 tavoitetta, ja pääosassa hakemuksia tavoitteita on 5–7. Tavoitteista osa on varsin yleisesti toiminnallisia, kuten esimerkiksi järjestön toimintakeskuksen ylläpitäminen tai kohderyhmälle tai ryhmille tarjottavan tukitoiminnan jatkaminen.
Nyt tarkastelussa olleissa toiminnoissa tavoitteena oli yksinkertaisimmillaan yksinäisyyden tai yksinäisyyden tunteen/kokemuksen väheneminen. Myös yksinäisyyden kokemuksen ehkäisemisen näkökulma esiintyi tavoitteissa, mutta lähinnä tavoitteellisemmaksi luokiteltavan yksinäisyystyön toiminnoissa.

Erillisen yksinäisyystavoitteen lisäksi yksinäisyyden väheneminen kytkettiin järjestöjen tavoitteissa erilaisiin toimintoihin, mikä näkyi tavoitemuotoiluissa esimerkiksi näin: “ammatillista keskusteluapua saaneiden ja vertaistuelliseen ryhmätoimintaan osallistuneiden yksinäisyyden kokemus vähenee” tai “vertaistukitoiminnan avulla vähentää koettua yksinäisyyden tunnetta”.

Yksinäisyyden vähenemisen tavoite kirjattiin myös tavoitepari-muotoiseksi, kuten esimerkiksi ”yksinäisyyden tunteen ja eristäytymisen vähentyminen”, “yksinäisyyden lievittäminen, mielen hyvinvoinnin lisääminen” tai “osallistujien yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden vähentäminen”. Niin ikään yksinäisyyden väheneminen esiintyi useilla järjestöillä osatavoitteena päätavoitteen liittyessä esimerkiksi yleisen elämänlaadun ja hyvinvoinnin tai osallisuuden edistämiseen.

Yksinäisyyteen vaikuttamisen monitahoisuus ja samalla myös epämääräisyys tulee hyvin kuvaavasti näkyville tavoitteessa “Kuntoutujien terveyden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen sekä kuntoutujien elämänlaadun parantaminen vertaistuen avulla. Toiminnalla tarjotaan tukimuotoja yksinäisyyden, ahdistuksen, arkisten ongelmien tai elämänkriisin kohdatessa”.

Tarkastelluissa tuloksellisuusraporteissa yksinäisyyden väheneminen oli melko suuressa osassa avustuskohteita vain yksi tavoitteista ilman erityistä painotusta. Kun otetaan huomioon, että yksinäisyyden kokemus on hyvin subjektiivista, voidaan tästä edelleen johtaa ajatus yksilöllisen työskentelyn tarpeesta yksinäisyyttä kokevan henkilön kanssa. Tällä tavoin määriteltyjä ”varsinaisen yksinäisyystyön kovan ytimen” avustuskohteita oli ehkä 5–10 % toimintojen sisältöjen tulkintatavasta riippuen.

Moninaiset kohderyhmät

Tarkastelluissa tuloksellisuusraporteissa eriteltiin kussakin keskimäärin 4,5 eri tavoitettua kohderyhmää. Kohderyhmän määrittäminen juuri yksinäisyyden kautta oli harvinaista. Yksinäisiksi määriteltyjä kohderyhmiä oli vain noin kaksi prosenttia kaikista raportoiduista kohderyhmistä, kuten esimerkiksi “yksinäiset, kiusatut ja syrjäytetyt nuoret” tai ”keskusteluapua tarvitsevat yksinäiset ikäihmiset”. Vastaus kysymykseen siitä, kenen yksinäisyyttä toiminnoissa pyrittiin ehkäisemään tai vähentämään, löytyikin useimmiten nimeämällä jokin muu kohderyhmällä oleva tuen tarve.

Hyvin yleinen tapa kohderyhmien erittelyyn oli ikään tai elämäntilanteeseen liittyvä määrittely. Kohderyhmien tarkastelun perusteella yksinäisyyttä ehkäisevää ja vähentävää toimintaa on kohdennettu kaikenikäisille – imeväisistä iäkkäisiin. Analysoiduissa tuloksellisuusraporteissa esille nousivat esimerkiksi iäkkäät, työikäiset ja työttömät, nuoret, lapset, perheet, vanhemmat ja eronneet. Psyykkinen ja fyysinen sairaus, vamma tai riippuvuudet liittyivät myös usein kohderyhmien määrittelyyn. Lisäksi läheisten ja omaisten kohtaaminen toiminnoissa oli yleistä.

Kohtaamispaikkatoiminnassa on nähtävissä osin pyrkimystä järjestää toimintaa alkuperäistä kohderyhmää laajemmalle kohdejoukolle. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujille aiemmin suunnattuun toimintaan saatetaan tavoitella myös muita haasteellisessa elämäntilanteessa olevia henkilöitä, kuten esimerkiksi työelämän ulkopuolella olevia. Uusien kohderyhmien toimintaan on myös saatettu määritellä omia erityisiä tavoitteita, kuten esimerkiksi juuri yksinäisyyden vähentäminen.

Eri kohderyhmillä tuen tarve vaihteli, ja samalla koetun yksinäisyyden laadussa oli eroja. Kohderyhmät olivat heterogeenisiä. Kunkin kohderyhmän tuen tarve ja yksinäisyyden kokemukset olivat yksilöllisiä. Esimerkkinä tarpeiden ja kokemusten eroista voi nostaa sen, että psyykkisiä terveysongelmia kokeville tärkeää olivat usein sosiaaliset kontaktit ja arjen sisällöt, joita avustettuun toimintaan osallistumalla saattoi saada. Toisaalta fyysisiin sairauksiin liittyi usein tarve keskustella muiden vastaavassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa, jolloin pyrittiin ehkäisemään sairauden kanssa yksin jäämisen kokemusta.

Osa kohderyhmistä korostui otoksessa myös toimintamuotojen ja -mallien perusteella. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujille on suunnattu paljon kohtaamispaikkatoimintaa, jossa sosiaaliset kontaktit ovat keskeisiä ja yksinäisyyden vähentämisen tematiikka siten luonteva. Toisaalta esimerkiksi OmaisOiva ja Muistiluotsi ovat malleja, joissa yksinäisyyden vähentäminen sisältyy toiminnan ulottuvuuksiin, ja näiden avustuskohteiden myötä myös muistisairaat ja omaishoitajat näkyvät vahvasti kokonaisuudessa. Omaishoito ja muistisairaudet nostivat osaltaan ikääntyneille kohdennetun toiminnan osuutta, mutta toisaalta muiden muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja sen jäsenjärjestöjen toiminta toi vahvasti esille myös lasten, nuorten ja perheiden aspektin yksinäisyyteen ja sen vähentämiseen.

Raporttien perusteella toiminnoissa pyrittiin vähentämään yksinäisyyttä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien tai muuten tukea tarvitsevien ihmisten osalta, mutta toimintaa suunnattiin myös toiminta-alueiden väestölle laajemmin. Tietoa yksinäisyyden kokemuksen vähenemisestä saatiin parhaiten ensisijaisilta kohderyhmiltä. Toissijaisten kohderyhmien osalta, jotka eivät olleet erityisen tuen tarpeessa, yksinäisyyden kokemusta tai sen muutosta ei juurikaan raportoitu, mutta toiminnan voi otaksua ehkäisseen osallistujien kokemaa sosiaalista yksinäisyyttä. Lisäksi alueen väestö ja esimerkiksi sidosryhmät ovat monessa toiminnossa perusteltavissa olevia välillisiä kohderyhmiä, koska niiden kautta voidaan tavoittaa tukea tarvitsevia ihmisiä avustetun toiminnan piiriin.

Tarkastelluista avustuskohteista 90 prosentissa raportoitiin, että toiminnassa oli mukana vapaaehtoisia. Vapaaehtoistoimijoiden tavoittamista raportoitiin usein ensisijaisesti toiminnan mahdollistamisen näkökulmasta, mutta myös kohderyhmänä, jonka hyvinvointia toiminnalla haluttiin tukea. Tällöin vapaaehtoistoiminta nähtiin siihen osallistuvien ihmisten voimavaroja kasvattavana toimintana, joka tuki osallistujien merkityksellisyyden tunnetta ja vähensi yksinäisyyden kokemusta. Vapaaehtois- ja vertaistoiminnalla voidaan toisin sanoen vähentää ja ehkäistä yksinäisyyttä monipuolisesti.

Vapaaehtoisina ja vertaistukijoina toimivat ihmiset voivat kokea yksinäisyytensä vähentyneen siinä missä heidän tukemansa ihmisetkin.

Toimintamuotoina erityisesti erilaiset ryhmätoiminnot

Tarkastelluissa tuloksellisuusraporteissa eriteltiin monipuolisesti toteutettuja toimintoja. On hyvä huomioida, että yhdenmukaista tietoa eri toimintojen lukumääristä ei ole saatavissa, koska eri toiminnoista on raportoitu eri tavoin. Esimerkiksi neuvonnan ja yksilöllisen tuen toimintoja raportoitiin yhteensä 94 036 kappaletta, mutta puhelinpäivystyksen osalta osassa raporteista toimintoina raportoitiin päivystyspäivien lukumääriä ja osassa vastattujen puheluiden lukumääriä.

Yksinäisyyttä vähennettiin ja ehkäistiin eri toimintamuodoilla, mutta selkeimmin niissä korostuivat erilaiset ryhmätoiminnot. Keskeisiä olivat myös neuvonta ja yksilöllinen tuki sekä koulutukset, jotka oli usein suunnattu vapaaehtoisille tai vertaisohjaajille. Lisäksi erilaisten tapahtumien järjestäminen oli yleistä. Vaikka yksittäiseen tapahtumaan osallistumisen vaikutus yksinäisyyden kokemuksen muutokseen ei ollut todennettavissa, tapahtumien kautta tavoitettiin keskeisiä kohderyhmiä mukaan myös pitkäjänteisempään toimintaan.

Kun ajatellaan yksinäisyyttä yksilön subjektiivisena kokemuksena, otoksen mielenkiintoisimmat toimintamuodot liittyivät yksilöllisen tuen järjestämiseen. Tuen muodot vaihtelivat hieman kohderyhmän mukaan: esimerkiksi nuorilla se tuki saattoi olla mentorointia tai kummiperhetoimintaa, kun taas ikääntyneille järjestettiin muun muassa kirjastorinkitoimintaa tai tukihenkilö-/ystävätoimintaa.

Yhdessä avustuskohteessa oli käytössä erityinen strukturoitu malli uusien kävijöiden vastaanottamiseen ja toimintaan sekä ihmisiin tutustuttamiseen. Eri toiminnoissa raportoidaan paljon ihmisten kokemusta kuulumisesta yhteisöön ja hyväksytyksi tulemista, joten jos alkutilanteesta saadaan luotua mahdollisimman lämmin ja positiivinen, on tulosten saavuttaminen myöhemmin todennäköisempää.

Esimerkkejä yksinäisyyttä vähentävästä järjestötyöstä

Tuloksena yksinäisyyden kokemuksen väheneminen

Tarkastelluista avustuskohteista 92 % oli yleisavustuksia ja kohdennettuja yleisavustuksia, joilta STEA edellyttää tuloksellisuusraportointia vuosittain. Loput otoksen avustuskohteista olivat hankkeita, jotka raportoivat toimintansa toisen vuoden tuloksista. STEAn tuloksellisuusarvioinnissa on tarkoitus todentaa toiminnalla aikaansaatuja välittömiä tuloksia. Avustusten saajilta ei edellytetä pidemmällä aikavälillä ja välillisesti syntyvien vaikutusten todentamista.

Yksinäisyyden kokemuksesta voi kysyä monella eri tavalla, ja usein kysymykset voi myös tulkita eri tavoilla. Yksinäisyyden kokemuksen muutos saadaan todennettua parhaiten, kun samoilta ihmisiltä kysytään kokemuksesta samalla kysymyksellä useampana eri ajankohtana. Yleisempää oli kuitenkin kysyä kertaluontoisesti, kokiko vastaaja yksinäisyytensä vähentyneen toimintaan osallistumisen myötä.

Yksinäisyyden ehkäisyn ja vähentämisen mittarit

Tuloksellisuusraportoinnissa oli hyödynnetty erilaisia yksinäisyyteen liittyviä mittareita. Teemat saattoivat liittyä esimerkiksi ystävien lukumäärään tai osallisuuden kokemukseen. Juho Saaren johtamassa Suomalaisten yksinäisyys -tutkimuksessa havaittiin, että yksinäisyyttä mittaavilla kysymyksillä on heikko yhteys ystävien määrään. Sen sijaan ihmissuhteisiinsa tyytyväiset vastaajat katsoivat muita harvemmin olevansa yksinäisiä. Osallisuuden kokemus puolestaan on yhteydessä yksinäisyyden kokemukseen, mutta osallisuusindikaattori ei kuitenkaan mittaa juuri yksinäisyyttä.

Hyvin pieni osa avustuskohteista toi esiin toiminnan vaikutuksia sen ulkopuolelta, eli miten toiminnalla on voitu vaikuttaa ihmisten kokemaan yksinäisyyteen ylipäätään. On luonnollista, että tavoitteet ja niiden todentamiseksi asetetut mittarit pyrkivät todentamaan vain itse toiminnassa aikaansaatuja tuloksia. Joissakin avustuskohteissa kerrotaan, kuinka toiminnan myötä tutustuneet ovat vuorovaikutuksessa myös muutoin. Esimerkiksi joissain toiminnoissa, kuten klubitaloissa, toimintaan sisältyy ulospäin suuntautuvaa tukea.

Osallisuus ja yksinäisyys käsitteinä tai ilmiöinä ovat yhteiskunnallisessa keskustelussa jatkuvasti esillä ja niihin törmää joka puolella. Niiden mittaamiseen on kehitetty standardoituja mittareita, joita on otettu järjestöissä enenevässä määrin käyttöön. Aineiston perusteella esimerkiksi Osallisuusmittari on vakiinnuttanut asemaansa sosiaalisen hyvinvoinnin mittarina. Järjestöjen toiminnan tuloksellisuutta ajatellen yhteisten mittarien käyttöönoton voidaan nähdä mahdollistavan entistä luotettavamman arviointiperustan mm. järjestöjen tekemään yksinäisyystyöhön.

Yksinäisyyden kokemukseen on mahdollista vaikuttaa hyvin monin eri tavoin. Yhteinen mittari ei ole välttämätön, eikä toisaalta tulosten sataprosenttisen oikeellisuuden kannalta välttämättä myöskään riittävä keino varmistua siitä, että toiminnassa on saavutettu juuri tavoitellut asiat. Vaikuttaa siltä, että kun yksinäisyysmittaria on käytetty, toiminnan voi arvioida tavoittaneen muuhun väestöön verrattuna enemmän yksinäisyyttä kokevia ihmisiä.

Tätä katsausta varten analysoiduissa tuloksellisuusraporteissa jonkinlaista yksinäisyysmittaria tai sen sovellutusta hyödynnettiin karkeasti noin kolmasosassa. Seuraavaksi yleisintä oli, että yksinäisyyteen liittyvän tavoitteen toteutumista todennettiin osallisuuden kokemuksen vahvistumisella. Myös kokemus tuen, tiedon tai avun saamisesta nousi useissa raporteissa esille, mikä painottaa tilanteessa yksin jäämisen aspektia, joka sekin lukeutuu yksinäisyyden kokemuksen laajaan kokonaisuuteen.

Tuloksia tuottavan toiminnan kirjo on moninainen, mutta vahvimmin esille nousivat kohtaamiset ja keskustelut. Vuorovaikutus ja ihmissuhteiden tuominen arkeen nousivat esille hyvinvointia, voimavaroja ja yhteisöön kuulumisen kokemusta vahvistavina tekijöinä. Kokemukset sosiaalisten kontaktien ja vertaistuen saamisesta korostuivatkin tapoina todentaa avustetun toiminnan höydyllisyyttä kohderyhmille.
Tuloksellisuusraporttien tietojen perusteella näyttää siltä, että seurantatietoa oli kerätty ja saatu yleensä melko pienestä osallistujamäärästä. Koska yksinäisyys on hyvin subjektiivinen kokemus, asettaa vähäinen palaute haasteita tulosten yleistettävyydelle. Toisaalta jokainen palaute on tärkeä, ja mittarit ja seurantajärjestelmät rakennetaan peilaten tavoitteisiin, kohderyhmiin ja odotettuihin tuloksiin.

Sosiaalinen yksinäisyys on vähentynyt

Yksinäisyyden ulottuvuuksia on eritelty tutkimuksissa eri tavoin, mutta vakiintuneimpiin kuuluu jako sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaaliseen yksinäisyyteen liittyy sosiaalisia tarpeita täyttävien verkostojen puuttuminen, kun taas emotionaaliseen yksinäisyyteen liittyvät läheisten, merkityksellisten ja luottamuksellisten ihmissuhteiden puuttuminen.

Suurin osa tarkastelussa olleista tuloksellisuusraporteista tarjosi näyttöä siitä, että kohderyhmien kokema yksinäisyys oli vähentynyt erityisesti sosiaalisesta näkökulmasta. Kohderyhmät olivat saaneet uusia sosiaalisia kontakteja, ja toiminnoissa muodostui yhteisöjä, joihin oli mahdollista kiinnittyä. Emotionaalisen yksinäisyyden syvyys huomioiden voi arvioida, että yksinäisyyden vähentämiseen liittyvät tulokset koskevat ensisijaisesti koettua sosiaalista yksinäisyyttä. Emotionaalisen yksinäisyyden mittaamiseen suositeltuja kysymyksiä on käytetty vain harvoissa avustuskohteissa. Emotionaalisen yksinäisyyden vähenemistä ei todennettu vahvasti siitäkään syystä, että raportoidut mittarit yhdistivät usein yksinäisyyden kokemuksen avustettuun toimintaan (esim. väittämä ”toimintaan osallistuminen lievittää yksinäisyyttäni”). Näin ollen yksinäisyyden laajempi väheneminen toiminnan ulkopuolella ei ole todennettavissa aineiston perusteella.

Emotionaalisen yksinäisyyden mittaamiseen kehitettyjen mittarien laajempi käyttö avustetuissa toiminnoissa voisi tuoda myös tämän yksinäisyyden ulottuvuuden vähentämisen vahvemmin esille. On kuitenkin mahdollista, että emotionaalisen yksinäisyyden väheneminen on niin pitkä prosessi, että sen todentaminen STEAn raportointisyklissä olisi joka tapauksessa haastavaa. Kyse voi toisin sanoen olla juuri sellaisesta pidempiaikaisesta ja mahdollisesti välillisestä vaikutuksesta, jollaisten todentamista STEAn tuloksellisuusraporteissa ei edellytetä. Nykytilanteessa useimmissa avustetuissa toiminnoissa on vain vähän työkaluja tai mahdollisuuksia pitkäaikaiseen emotionaalisen yksinäisyyden tavoitteelliseen vähentämiseen.

Sosiaaliset kontaktit eivät ole aina poistaneet kokemusta, että on yksinäinen. Tuloksellisuusraporttien perusteella ei voi aukottomasti todentaa, että useita ihmisiä samaan ryhmään tuovat toiminnot onnistuisivat yksinäisyyden vähentämisessä tai ehkäisyssä muita toimintamuotoja paremmin. Esimerkiksi merkitykselliset yksilöllisen tuen keskustelut saattoivat vähentää yksinäisyyden kokemusta. Eli samoin kuin uusien tuttavuuksien määrä ei välttämättä ole vahvassa yhteydessä yksinäisyyden tunteen vähenemiseen, vaikuttaa myös toimintamuotojen osalta siltä, että sosiaalisissa kontakteissa yksinäisyyden vähentämisen kannalta määrää keskeisempää lienee kohtaamisten laatu.

Vaikka sosiaaliset kontaktit ja sosiaalisen yksinäisyyden vähentäminen eivät vaikuttaisikaan vahvasti emotionaalisen yksinäisyyden kokemukseen, niiden merkitystä ihmisten hyvinvoinnille ei tule aliarvioida. Useille kohderyhmille ryhmätoimintaan osallistuminen oli merkityksellistä jo sosiaalisen kanssakäynnin opettelun kannalta. Säännöllinen osallistuminen toimintaan tukee myös arjen rakenteita yksilön elämässä, millä on mahdollisuus vaikuttaa yksinäisyyden lievittymisen moniin osatekijöihin.

Tuloksellisuusraporteissa kuvatut kohderyhmät ja toimintamuodot eivät olleet poikkeuksellisia muihin avustuskohteisiin verrattuna. Toiminnan kohdentaminen erityisesti juuri yksinäisyyttä kokeville oli lopulta harvinaista. Aineiston perusteella yksinäisyyden vähentämistä tai ehkäisyä on harvoin kirjattu itsenäiseksi päätavoitteekseen, vaan tavoite on kirjattu osaksi esimerkiksi osallisuuden kokemuksen vahvistamista. Vaikka nyt analysoidun aineiston perusteella ei voi todentaa yksinäisyyden vähentämisen ja ehkäisyn toteutumista muussa avustetussa toiminnassa, aineisto tukee hypoteesia siitä, että valtaosa STEA-avusteisesta toiminnasta vähentää tai ehkäisee sosiaalista yksinäisyyttä.

Lopuksi

Monilla kohderyhmiin kuuluvilla on ollut läheisiä ja perhettä eivätkä he ole sinällään olleet yksinäisiä, muuta kuin sairauden tai muun erityisen elämäntilanteen vuoksi, johon he ovat saaneet tukea. Toiminnoissa on tavoitettu yksinäisiä ihmisiä, jotka ovat kiinnittyneet esimerkiksi erilaisiin kohtaamispaikkoihin. Yksinäisyyden vähentäminen on ollut monessa toiminnassa yhtenä tavoitteista, eräänlainen tärkeä toiminnan sivutuote. Tuloksellisuusraporttien perusteella kohderyhmien yksinäisyyden kokemus on vähentynyt. Erityisesti sosiaaliseen yksinäisyyteen on pystytty vaikuttamaan järjestöjen työllä positiivisesti.

Tämän katsauksen aineisto kattoi vain noin viidenneksen vuonna 2023 toimitetuista tuloksellisuusraporteista. Vaikka valtaosa raporteista jäi tarkastelun ulkopuolelle, voi laajasti erilaisiin toimintoihin liittyneiden tuloksellisuusarvioiden tuntemuksen perusteella sanoa, että yksinäisyyden ehkäisyyn ja vähentämiseen vaikuttavaa työtä tehdään laajasti STEA-avusteisessa toiminnassa. Kuten jo tässä aineistossa kävi selväksi, yksinäisyys on monitahoinen kokonaisuus, jonka kokemukseen vaikuttavia tekijöitä on huomioitu pelkkää yksinäisyystermiä laajemmin lukuisissa toiminnoissa.

On myös hyvä huomata, että toimintamuodot, jotka ovat nyt analysoitujen raporttien perusteella edesauttaneet sosiaalisen yksinäisyyden kokemuksen vähenemistä, ovat yleisiä myös sellaisissa toiminnoissa, joille ei ole merkitty juuri tähän tematiikkaan liittyviä tavoitteita. Yksinäisyyden vähenemistä voi siis olettaa tapahtuvan sielläkin, missä sitä ei ole tavoiteltu ja todennettu. Lisäksi voidaan todeta, että järjestöjen toimintaan osallistumisella itsellään vaikuttaisi laajemmassa mittakaavassa olevan yhteys yksinäisyyden kokemuksen ehkäisyyn.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ATH-tutkimuksen perusteella yksinäisyydestä kärsivät ihmiset osallistuivat muita harvemmin järjestöjen toimintaan. Tutkimuksessa järjestötoiminta määriteltiin laajasti, ja se sisälsi muun muassa harrastusryhmiä, vaikuttamis- ja auttamistoimintaa sekä hengellisiä yhteisöjä. Yksinäisyysmittari oli mukana STEAn vuonna 2021 toteuttamassa mittaripilotissa, jossa kokeiltiin samojen mittarien systemaattista käyttämistä eri avustuskohteiden tuloksellisuuden todentamisessa. Pilotin perusteella tehtiin johtopäätös, että toiminnoissa tavoitettiin ihmisiä, jotka kokivat yksinäisyyttä kansallista keskiarvoa enemmän. Voikin perustellusti arvioida, että yksinäisyyttä kokevat ihmiset osallistuvat vähintään yhtä paljon järjestötoimintaan kuin muutkin, jos tarkastellaan rajatusti STEA-avusteisten järjestöjen toimintaa.

Yksinäisyyttä tulee vähentää ja ehkäistä myös tulevaisuudessa. Tarkastelussa olleiden avustuskohteiden tarvekuvauksissa, tavoitteissa ja tuloksissa toistuu tarkempien haasteiden erittelyjen lomassa avustetun toiminnan yhteys hyvin perustavanlaatuisiin asioihin, kuten esimerkiksi arjen merkityksellisyyteen ja voimavaroihin. Ihmiset tarvitsevat osallisuuden ja kuulumisen kokemuksia niin lähisuhteissa kuin laajemmin yhteiskunnan eri tasoilla. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta ei yksin ratkaise yksinäisyyttä rakenteellisena ongelmana, mutta sillä pystytään todennetusti lievittämään toimintaan osallistuvien ihmisten yksinäisyyden kokemuksia.

Kirjallisuutta

• Berlingieri, Francesco; Casabianca, Elizabeth Jane; Colagrossi, Marco; d’Hombres, Béatrice; Kovacic, Matija; Mauri, Caterina; Nurminen, Minna; Schnepf, Sylke V. & Stepanova, Elena (2023): Key messages and policy recommendations of the one day conference on “Loneliness in the European Union: Policies at work”. European Commission Joint Research Centre Conference and Workshop Report. Julkaisu Euroopan komission tutkimusyksikön verkkosivustolla(siirryt toiseen palveluun).
• Castaneda, Anu; Kuusio, Hannamaria; Leemann, Lars & Majlander, Satu (2023): Yksinäisyys, osallisuus ja syrjintäkokemukset. Terve Suomi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Julkaisu THL:n Terve Suomi – ilmiöraportit -verkkosivustolla. (siirryt toiseen palveluun)
• Saari, Juho (toim.) (2016): Yksinäisten Suomi. Gaudeamus, Helsinki.
• Junttila, Niina & Karlsson, Linnea (2024): Yksinäisyys. Lääkärikirja Duodecim. Julkaisu Terveyskirjaston verkkosivustolla.(siirryt toiseen palveluun)
• Laaninen, Markus & Niemelä, Mikko (2023): Koettu yksinäisyys Suomessa 2016–2022. Yhteiskuntapolitiikka 88, 237–247. Julkaisu STM:n hallinnonalan avoimella julkaisualustalla.(siirryt toiseen palveluun)
• Linnanranta, Outi; Strand, Teija; Suvisaari, Jaana; Partonen Timo & Solin, Pia (2022): Mielenterveysstrategia 2020-2030 – toimeenpanon ensimmäiset vuodet ja yhteisen tekemisen tahto. Työpaperi 55/2022, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Julkaisu STM:n hallinnonalan avoimella julkaisualustalla (siirryt toiseen palveluun)
• Murto, Jukka; Pentala, Oona; Helakorpi, Satu & Kaikkonen, Risto (toim.) (2015): Yksinäisyys ja osallistuminen, ATH-tutkimuksen tuloksia – Järjestökentän tutkimusohjelma. Työpaperi 25/2015, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Julkaisu STM:n hallinnonalan avoimella julkaisualustalla.(siirryt toiseen palveluun)
• Osallistujien Suomi. Kansallinen osallisuuden vahvistamisen ja yksinäisyyden vähentämisen toimenpideohjelma. Osallistujien Suomi -toimenpideohjelma ohjelman verkkosivuilla (PDF)(siirryt toiseen palveluun)
• Pekkala, Henrik; Laitinen, Lasse; Karinen, Risto & Marniemi, Janne (2016): RAY tukee -barometrin toteutus ja koordinaatiohanke. Loppuraportti, 1.6.2016.
• Sosiaali- ja terveysministeriö (2024): Terveydeksi – kansallinen terveys- ja hyvinvointiohjelma. Toimeenpanosuunnitelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2024:34. Julkaisu STM:n hallinnonalan avoimella julkaisualustalla.(siirryt toiseen palveluun)
• Suomen virallinen tilasto (SVT): Elinolotilasto (Verkkojulkaisu stat.fi-sivustolla(siirryt toiseen palveluun)). Viiteajankohta 2022. ISSN=2669-8854. Helsinki: Tilastokeskus.