STEA
Aineistopankki
Aineistopankista löydät STEA-avustuksiin liittyvät ohjeet, oppaat ja muut julkaisut
Voit etsiä tiedostoja ja videoita hakusanoilla tai suodattamalla näkymää asiakirjan tyypin tai asiasanojen mukaan.
Ennen vuotta 2025 myönnettyjen kohdennettujen yleisavustusten avustuslajin nimi oli kohdennettu toiminta-avustus
Mittarit ja tulosten todentaminen – tammikuu 2022 koulutusmateriaali
Selvitys koronan vaikutuksista STEA-avustuksilla rahoitettuun toimintaan
Linkki Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) julkaisemaan selvitykseen koronapandemian vaikutuksista STEA-avustuksilla rahoitettuun toimintaan vuonna 2020. Selvityksen on toteuttanut Owal Group Oy.
Sopimus delegoidun avustuksen käyttämisestä
Sopimusmalli jota voi hyödyntää kun avustusta delegoidaan toiselle toimijalle
Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama -logo
Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama -logon avulla STEA-avustuksen saajat voivat kertoa viestinnässään, esimerkiksi verkkosivuilla tai erilaisissa julkaisuissa ja materiaaleissa, että toimintaan on saatu avustusta sosiaali- ja terveysministeriöstä. Logo tulee korvaamaan aiemmat STEA-avustusten saajien käytössä olleet rahoittajan tunnukset ja logot. Logon käyttäminen ei ole avustuksen saajille pakollista.
STEA-avustusten kirjausohje
Taloussääntömalli
Yleisavustuksen yleisehdot ja rajoitukset 2024
Yleisavustuksen yleisehdot ja rajoitukset 2025
Yleiskuluohje
Yleiskulujen kohdentamisen periaatteet (päivitetty 2024)